sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lapset remontin keskellä.

Olisipa hauskaa jos voisi nähdä meidän arjen lapsen silmin. Näkisi tämän remonttiarjen miten hyö sen näkevät. Joskus mietityttää miten tämä kaikki vaikuttaa meidän lapsiin. Välillä äiti on monta päivää poissa (koulussa), iskää ei nää moneen päivään kunnolla (pitkät työpäivät), milloin lapset on mukkilassa milloin mummilassa hoidossa (että saataisiin tehtyä remonttia).. Onneksi kuitenkin välillä sitten taas touhutaan asioita yhdessä koko perhe. Viikko-ohjelma meillä on aika tarkka, on kerhoa, sirkuskoulua ja sitten tärkeitä kotipäiviä. 
Vaikka meillä on kaaos, niin onneksi meillä on ilmeisesti sen verran kotoisaa, että ystäviä käy kylässä. Tällä viikolla meillä oli melkeinpä joka päivä joku kylässä.. ja voi miten se antakaan uutta energiaa! Kiitos siis. Aholaan saa aina tulla, joskus joutuu itse sen kahvin/teen keittämään, mutta kyllä myö aina jossain välissä keretään istumaan alas ja höpöttelemään kuulumisia. Tänään meillä oli Lasten Valtakunnassa, siellä missä meidän väliaikainen tupa on, ihan hirveä kaaos kun Ville valmisteli lamppujen vaihtoa. Tehtiin lasten kanssa sitten iltapala kattaus olohuoneen lattialle. Lapsista oli ihanan jännittävää syödä iltapalaa viltin päällä kynttilän valossa. Kuulemma pitää ottaa joskus uusiksi. Eipä nuo meidän lapset taida ajatella tätä meidän remonttia pahalla, ehkä hyö ajattelevat että tälläinen elämä on ihan normaalia:D. 



Vuosi sitten minuu ahdisti se muiden luoma paine siitä että milloin remontti on valmis. Vuoden mittaan olen lueskellut paljon muiden ihmisten vanhojen talojen projekteista. Olen niiden myötä oppinut sen, että kaikki valmistuu aikanaan ja täytyy olla iloinen niistä pienistäkin saavutuksista.
 Tämä kamalan synkkä ja sateinen marraskuu on taas tuonut mukanaan sen hirveän kaamosmasennuksen ja olenkin antanut itselleni luvan hengähtää. Meinasin pitää joulu"lomaa", hössötän lasten kanssa joulujuttujen kanssa ja teen remonttia juuri sen verran kuin jaksan. Välillä kun tekee jotain ihan muuta, niin sitten se remonttikin tuntuu taas mielenkiintoisemmalta. Voi kun tulisi edes vähän pakkasta ja lunta.. ja edes sen verran valoa, että saisin meidän huushollista otettua kuvia! 
Toinen syy siihen, miksi en ole makuuhuoneista kuvia laitellut on se, että en yksinkertaisesti ole jaksanut sisustaa ja laittaa tavaroita paikoilleen. Blogeissa kun näkee kodeista kuvia, jotka ovat suoraan kuin sisustuslehdistä. Meillä ei tule olemaan pitkään aikaan niin. Ehkä tässäkin asiassa pitäisi vähän armahtaa itseään. Tänään siivosin ullakolla tavaroita ja kävin läpi siellä olevia laatikoita. Ihastelin sisustustavaroita, jotka ovat joutuneet olemaan laatikkossa yli kaksi vuotta. Kostin elämästä puolet ja Tildan koko elämä on mennyt muuttaessa,väliaikaiskodeissa tai remontin keskellä asuessa. Aika kauan. Miten heistä onkin silti kasvanut noin aurinkoisia ja ihania lapsia? 

-Loistavan tukiverkoston avulla, Kiitos!



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kesän satoa.

Mites teillä muilla kävi kesän sadon kanssa, kun oli niin kylmä kesä? Oli kyllä huomattavasti huonompi kesä sadon kannalta kuin viime vuonna, mutta kyllä omaan tarpeeseen sai hyvin kurkut, tomaatit, kurpitsat ja salaatit omasta maasta. Nyt syödään viimeisiä oman maan tomaatteja ja sitten joutuu kaupasta ostamaan. Viime vuonna tuli tomaatteja ja kurkkuja niin hurjasti että oli tarkoitus tänä vuonna kokeilla erilaisia säilömistapoja talven varalle, mutta eipä noista säilöttävää tullut. Paitsi perunoita tuli niin paljon, että saatiin jopa kellariin! Omenat oli todella rupisia, joten ei niistä syötäväksi juuri ollut.


Nää meidän kasvikset ei taida olla ihan mallikelpoisia? Mutta kyllä siellä oli oikein kauniitakin joukossa ja mikä tärkeintä, kaikki oli hyvän makuisia!





Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että miullahan on vielä porkkanat maassa! Tosin en tiedä kerkesivätkö ne edes kasvamaan kunnon kokoisiksi. 



Onneksi kaiken tämän kiireen keskellä kerettiin edes muutaman kerran metsään.


 Kylläpä tuli kesää ikävä! Toivottavasti ensi kesä olisi vähän suotuisampi säiden puolesta.





keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mistä sitä aikaa saa?

Huh, onpa viime kirjoittelusta aikaa. Liian paljon aikaa, että oli ihan vaikea aloittaa kirjoittamista kun ei tiedä mistä alottaisi. Taas on mahtunut viime kuukausiin paljon itkupotkuraivareita, hermojen kiristystä ja väsymystä, mutta myös onnistumisen tunnetta, naurua ja iloa. Sellaista se elämä on.
Lokakuun alussa meidän ihana esikoinen täytti neljä vuotta. Siitä on jo neljä vuotta, kun meistä tuli ensimmäistä kertaa äiti ja isä! Yhteiseksi synttärilahjaksi lapset saivat oman yhteisen huoneen ja Tilda-neiti sai isojen tyttöjen sängyn. Nyt on kaikilla tilaa nukkua!




Remonttikuulumisia kirjoittelen myöhemmin kuvien kera, mutta ollaan nyt tehty makuuhuoneiden eteistä. Purettiin vanhat kaapit, jotta saatin ummessa ollut oviaukko esiin, purettiin muovimatto pois ja tehtiin uusi lattia, katosta ja seinistä purettiin lastulevyt pois ja kattoon laitettiin uusi paneeli. Eteisen remontista laitan kuvia, kunhan saadaan vielä seinä maalattua ja listoitettua. Seuraavaksi aula ja tupakeittiö odottaa tekijäänsä. Ensin täytyy taas vähän tienata, jotta saadaan puuttuvat tarvikkeet ostettua. 
Isäntä on tehnyt paljon töitä "oikeissa" töissä ja puuhommissa, mie olen ollut syksyn aikana aika paljon koulussa Pohjois-Savossa, joten remontti aikakin on ollut aika kortilla. Välillä iskee epätoivo, olikohan tuo koulun aloitus nyt järkevää? Mutta samalla tiedän, että se on juuri oikea juttu miulle. Ja toisaalta koulu motivoi myös tekemään remonttia valmiiksi, sillä se mahdollistaa sen, että joskus voidaan (ainakin toivottavasti) ostaa meidän ihan oma maatila. 
Lampaatkin lähti takaisin omaan laumaansa lokakuussa. Kyllä niitä villapalloja onkin ikävä!
Mukavaa loppuviikkoa!