Siivoustalkoot.

Eilen helatorstaina meillä oli Aholassa ensimmäiset siivoustalkoot. Entiset omistajat olivat aloittaneet purkamisprosessin vähän sieltä täältä, joten joka paikka oli täynnä roskaa, lautoja, vanhan koulun tavaroita ja epämääräisiä huonekaluja. Kaikki tavarat piti käydä läpi, mitä säästetään ja mitkä menee kierrätettäväksi. Laudoista piti ottaa naulat irti, jotta saadaan puutavara hyödynnettyä polttopuiksi. Koulussa on yhteensä kuusi tulisijaa, eli puuta menee paljon. Entinen omistaja oli kerennyt asentamaan kouluun maalämmön, joka oli meidän onni. Säästetään lämmityskustannuksissa pitkä penni! Onneksi meitä oli monta siivooja, niin homma eteni hyvällä vauhdilla. Kiitos talkoolaisille! Nyt pääseekin sitten purkuhommiin.

Tuleva tupakeittiö

Tupakeittiöstä näkymää lasten valtakuntaan

Aloitamme kolmesta makuuhuoneesta, sieltä otetaan vanhat lastulevyt pois ja muovimatot pois lattioilta. Katot maalataan, osalle seinistä laitetaan huokolevyt ja varmaankin paperitapetit, osa seinistä jätetään hirsipinnalle. Lattiat puretaan ja laitetaan uudet eristeet ja uusi lautalattia, joka maalataan. Tarkoitus olisi makuuhuoneiden valmistuttua muuttaa niihin huoneisiin asumaan. 

Meidän makuuhuone

Lasten makuuhuonetta

Lasten makuuhuone/vierashuone/vaatehuone

Tänään myös irtisanottiin vuokrasopimus, jaiks.

Miten me päädyttiin ostamaan Aholan vanha kyläkoulu?

Ollaan seilailtu ympäri Suomea kuutisen vuotta. Kun toinen lapsi ilmoitti tulostaan, mietittiin takaisin muuttamista kotipaikkakunnalle jossa meillä on melkeinpä koko tukiverkosto. Samalla V vaihtoi alaa ja siirtyi opiskelemaan talonrakentajaksi. Elokuussa -13 muutettiin kerrostaloasuntoon. Ajatuksissa oli että asutaan tässä muutama vuosi, sen aikaa kun lapset ovat pieniä. Talven hämärissä ajatus remonttitalosta sikisi mielessä, mutta ajateltiin ettei mikään pankki anna meille lainaa. Ollaanhan me kaksi työtöntä! Kevään korvilla remonttitalo haaveet vain kasvoivat ja ajateltiin kokeilla onneamme. Käytiin katselemassa taloja ja yksi ihana löytyikin. Mentiin pankkiin kertomaan meidän remontointi ideasta ja ajatuksesta että asuttaisiin talossa vain muutama vuosi ja myytäisiin se sitten eteenpäin. Meinasin puhjeta onnenkyyneliin kun pankinjohtaja sanoi, että ”pitäähän nuorille antaa mahdollisuus! Eihän sitä ikinä pääse eteenpäin jos ei yritä.”. Juuri niin! Ihan mahtava ajattelutapa. Noh, talo oli sitten kerennyt jo menemään kaupaksi tällä välillä. Taloja käytiin katsomassa joka viikko, muutama kiinnostava oli, mutta aina joku oli ennen meitä. Toukokuun alussa luovutin. Ajattelin, että vietetään sitten koko kesä mökillä ja nautitaan kesästä. Katsotaan ensivuonna uudestaan. Eräänä myöhäisenä iltana olin jo vaipumassa uneen, kun isäntä rymistää makkariin kännykkä kädessä; ”Veera, nukutsie!? Kato mitä tääl on!”. Säikähdin jo, että jotain on sattunut. No olihan sitä sattunut. V löysi meidän kodin. Aamulla heti välittäjälle soittoa, koulua katsomaan ja päätös että ostetaan se. Kaikki tapahtui loppujen lopuksi aika ryminällä, mutta se vain tuntui kodilta heti alusta asti. 

Tästä se alkaa. Yksi uusi vaihe elämässä. Maanantaina kirjoitettiin kaupat meidän unelmien remonttikohteesta. Ostettiin Aholan vanha kyläkoulu, josta pitäisi muotoutua meidän koti. En kyllä ikinä olisi uskonut, että asuisin vanhassa koulussa entisen kotikaupunkini naapurissa. Mutta näin kävi. Ensimmäistä kertaa kun kävimme koulun asuntonäytössä, tiesimme sen heti.

Tästä tulee meidän koti. 

 Tervetuloa seuraamaan meidän ihanan kamalaa remonttiarkea. Tiedän että luvassa on paljon naurua, tuskanhikeä, ilon ja epätoivon kyyneleitä, haaveilua ja unelmointia. Perheeseemme kuuluu minä, teetä ja villasukkia rakastava kotiäiti, ihana jääräpää isäntä V, lokakuussa 3vuotta täyttävä pikkuherra K ja syyskuussa vuoden täyttävä ilopilleri neiti T. 

Tälläinen löytyi koulun seinältä. Aika osuva teksti vai mitä?