Moni kyselee että mikä meidän aikataulu on remontissa; milloin päästään muuttamaan, onko meininki jouluksi kotiin? Vastaan joka kerta yhtä hämmentyneenä etten tiedä.
Tottakai sitä itsekin odottaa innolla milloin pääsee muuttamaan omaan kotiin. Milloin vihdoin näkee kaiken valmiina. Mutta meidän tuleva koti on jo 89-vuotias, eli jo vähän hitaan puoleinen. Silloin kun koulu rakennettiin, ei se valmistunut hetkessä. Eikä valmistu nytkään. Myö halutaan antaa talolle aikaa, tehdä rauhassa, tunnustella ja kuulostella mikä näyttää, tuntuu ja ennenkaikkea mikä on talon kannalta paras ratkaisu.
Ville aloitti maanantaina työt, eli työt Aholassa painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Meillä on myös nuo kaksi pientä rakasta. Poden huonoa omaatuntoa kun olen lasten kanssa, enkä ole raksalla ja sitten kun olen raksalla poden huonoa omaatuntoa kun en ole lasten kanssa.
Vaikka ei varmaan välillä siltä näytä, niin olen kuitenkin kaiken tämän kiireen ja arjen keskellä ihan älyttömän onnellinen. Onnellinen siitä miten hyvin lapset ovat mukautuneet tähän hullunkuriseen elämäntilanteeseen. Onnellinen siitä, että lapsillani on monta turvallista ja rakasta aikuista elämässään. Lapset on vain hetken pieniä, joten heidän kanssa vietetty aika on kullanarvoista. Ahola ei häviä mihinkään. Täytyy vain hyväksyä että näillä mennään.
Tämä oli nyt tälläistä vähän sekavaa höpinää, mutta välillä pitää purkaa omia ajatuksia. Huomenna mennäänkin mummin ja lasten kanssa viettämään laatuaikaa Fröbelin palikoiden keikalle! Kostilla on kitara ja rumpu jo odottamassa oven pielessä. Viikonloppuna jos pääsisi kokeilemaan huokolevyjen laittamista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti