torstai 15. tammikuuta 2015

Pesutilat etenee.

Pesutiloista en olekkaan kirjoitellut aikaisemmin. Tiistai-aamuna huristeli betoniauto pihaan ja saatiin valu lattiaan. Tämän vuoden remppahommat on vihdoin käynnistynyt! 

Tehdään siis suihku, kodinhoitohuone ja vessa entiseen oppilaiden eteiseen. Tämä tuntui järkevältä ratkaisulta siksi, että siihen sai kaikkein fiksuiten rakennettua märkätilat ja kodinhoitohuoneeseen saatiin oma uloskäynti. Kaikista järkevintähän olisi ollut rakentaa lisäsiipi märkätiloille, mutta tällä kertaa ei budjetti antanut periksi. Saunaa meille ei tule sisälle, ehkä sitten joskus saamme ulkosaunan. 


Hommahan lähti liikkeelle samalla tavalla kuin kaikissa muissakin huoneissa. Lastulevyt pois seiniltä, lattiasta muovimatto ja lattialaudat irti, purut ja koolaukset pois.


 Seuraavaksi isäntä muurasi lecaharkoista tulevien seinien alareunat. Hirren ja harkon väliin jätettiin muutaman sentin ilmarako. Rakennamme siis uudet seinät hirsiseinien sisään. Näin ei kosteuden pitäisi päästä mitenkään hirsiin.






 Lattiaan laitettiin lecasoraa jonne putkimies veti tulevat viemäröinnit ja putket. Päälle tuli finnfoam ja raudoitus. Raudoitukseen kiinnitettiin vesikiertoinen lattialämmitys. Kaiken tämän päälle valettiin 10cm paksu betoni. Nyt odotellaan n.12viikkoa että lattia kuivuu. Sillä aikaa vaihdetaan kodinhoitohuoneen ikkunat ja tehdään seinät valmiiksi. 





Kosti totesi jo keskiviikko-aamuna "Höh, ei vieläkään valmis! Milloin me päästään suihkuun!?". Vielä muutama kuukausi käytetään mummilan ja mukkilan suihku- ja pyykkipalvelua. 



.. Tuntuu, että olen tunnollisesti ottanut joka työvaiheesta kuvia, mutta en löytänyt kuvaa vaiheesta kun lattia oli täynnä lecasoraa. Muistutus vanhaa remontoijalle; Ottakaa paljon kuvia! Niitä ei voi koskaan olla liikaa. 





2 kommenttia:

  1. Meillä on joskus sama homma edessä. Kuule sellaista tässä isännän kanssa mietitään, että oliko teillä tuossa joku betonivalu niiden purujen ja koolausten alla vai mihin se lecasora tuli? Kun meillä on täällä lattialautojen alla 60cm turvetta, turpeen alla alajuoksut ja sitten vielä 50cm tuulettuvaa rossipohjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuossa uuden pesutilan alla kellari eli pesutilat tulee vanhojen betonirakenteiden päälle. Muualla talossa meillä on maanvarainen betonilaatta.
      P.S Anteeksi että vastaus kesti näin kauan. Jotenkin on jäänyt kommentti huomaamatta bloggerissa:/

      Poista