Joulu tuli ja meni taas aivan liian nopeasti. Ollaan nautittu kyllä lomasta koko perhe, tännekään en sitten saanut aikaiseksi laitettua joulu- ja uuden vuoden toivotuksia. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihanan rauhallinen joulu ja toivon kaikille onnellista tätä vuotta!
Hyvää Joulua ja Onnellista uutta vuotta Vanhan koulun väeltä! |
Meillä jouluaattoa edeltävät päivät olivat todella kiireisiä ja olin aivan valmis laittamaan hanskat tiskiin. Lohduttauduin sillä ajatuksella, että viime vuonna pari päivää ennen joulua vielä maalailtiin lattioita. Hyvinhän myö sitten kerettiin ja saatiin katettua joulupöytä yhdeksälle aikuiselle ja lapsille.
Kosti oli hyvin maltillinen ja tarkka pipareiden koristelussa.
Kun taas Tilda oli sitä mieltä, että mitä enemmän sen parempi.
Villen ja lasten piparinavetta:
Tänä vuonna joulupukki löysi Aholaankin. Pukki olikin illan odotetuin vieras, eikä lapset vierastaneet yhtään. Joulun jälkeenkin joka kerta kun ulko-ovi kävi, niin Tilda oli sitä mieltä että joulupukki tulee.
Onneksi tontut olivat kuunnelleet tarkasti ja joulupukki toi aivan täydellisen joululahjan!
Saatiin vihdoin myös se kauan haaveiltu yli kolme metrinen joulukuusi. Kuusen jalka tuotti vain ongelmia, kun meidän vanhat kuusenjalat olivat ihan liian pieniä. Täytyy ensivuodeksi jostain löytää uusi. Nyt kuusi nököttää ämpärissä ja Ville kiinnitti kuusen seinään kiinni. Hyvin on pysynyt!
Vaikka aina perinteisesti ollaan kuusi koristeltu vasta aattona, niin tekisi mieli laittaan ensivuonna vähän aikaisemmin.. Sääli purkaa kuusi, kun tuntuu että vastahan myö se koristeltiin.
Nyt pitäisi jotenkin osata taas palata arkeen ja miettiä miten jatketaan remonttia. Isännällä on taas paljon töitä ja miullakin olisi kasapäin koulutehtäviä tehtävänä, joten voi olla että tammikuu menee vielä remontin osalta hyvin hiljaisissa merkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti