lauantai 21. kesäkuuta 2014

Keittiön osto.

Tiistaina suunnattiin Etelä-Suomeen. Käytiin heti tiistai-illasta vielä Vantaan Ikeassa katselemassa keittiöitä ja koitettiin tehdä päätöstä millainen keittiö ostetaan. Todettiin että ei pari tuntia riitä mihinkään ja tullaan seuraavana päivänä uudestaan. Keskiviikkona sitten oltiin koko päivä Ikeassa. Uusin ennätys, 8 tuntia! Tietenkin lasten ruokkimiset ja huoltamiset vei osan ajasta, mutta ainakin 6 tuntia suunniteltiin tulevaa keittiötä. Toivottavasti siitä tuli nyt hyvä. Päädyttiin tämän tyyliseen keittiöön. Mitäs pidätte? Mie ihailin myös mustanruskeita kaapinovia, mutta olisi siitä tullut ehkä hieman liian tumma. Meille tulee keittiöön saareke, johon tulee tammipuutaso ja muualle sitten mustanruskea laminaattitaso. Vetimiä ei ostettu Ikeasta vaan yritetään löytää jostain vanhat ajanpatinoimat vetimet. Voi vaan olla aika vaikea tehtävä löytää tarpeeksi monta. Lapset kyllä jaksoivat loistavasti viettää päivän Ikeassa! Onneksi Ikeassa on otettu lapset niin hyvin huomioon, että tekemistä riittää. 



Tilda kokkaa.
Kosti suunnittelee keittiötä.

Lopulta uni iski molemmille.




Torstaina käytiin kotimatkalla ihastelemassa vanhaa Porvoota. On se niin kaunis kaupunki. Koko vanha kaupunki on täynnä mitä ihanampia liikkeitä, joissa on sekoitettuna uutta ja vanhaa. Mitään ihmeellisempiä löytöjä ei kuitenkaan tehty. Pakko oli viedä Kosti miun lapsuusmuistojen lelukauppaan. Siellä se oli, samanlaisena kuin aina ennenkin. En tiiä kumpi oli enemmän innoissaan, poika vai äiti..



   




Porvoon Wanha Rautakauppa











  


Piti kuulemma kävellä kiviä pitkin..


Kosti ei millään meinannut ymmärtää mikä tämä on ja miksi siinä edessä on vain yksi rengas.




Niin ihana lelukauppa, suosittelen!

















Oli mukava reissu, vaikka oli kylmä eikä lintsille kerettykkään. Tärkein saatiin kuitenkin tilattua, keittiö. 




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti