Mie rakastan Aholan puutarhaa. Se on niin vihreä, luonnonmukainen ja vaan niin ihana. Tuntuu että mieli lepää kun saa puuhastella pihalla. Aina kun ollaan käyty taloja katsomassa, niin miun yksi tärkeimmistä kriteereistä on ollut piha. Se pitää tuntua omalta ja siihen pitää rakastua. Näin kävi Aholan pihan kanssa. Vielä pitäisi saada meidän ja naapurin väliin sireeniaita niin saisi olla omalla pihalla ihan rauhassa. Naapureiden talo on siis "uusi" koulurakennus eli käytännössä meidän pihojen välillä ei ole mitään näkösuojaa eikä rajoja. Mutta työllähän saa melkeinpä mitä vaan tehtyä.
Tämä kesä menee vähän tutustuessa pihan kasveihin. Laitoin kaikki kukat ruukkuihin, koska haluan tutkia löytyykö pihalta vanhoja perennoja ja sitten vasta rakentaa kukkapenkkejä. Kasvihuone ja kasvimaa löytyy. On tomaattia, maissia, paprikaa, munakoisoa, kurkkua, retiisejä, salaattia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, yrttejä.. Kaikki muut paitsi tomaatit kasvatin itse siemenistä. Mutta kiitos todella kylmän kesäkuun kasvu on jäänyt tosi huonoksi ja esimerkiksi avomaankurkut paleltui ihan kokonaan. Ärrinmurrin.
Tältä tämä näytti, kun lähdettiin Helsinkiin...
Kotiinpalattua kukka näytti tältä:
Tältä näytti avomaankurkut, kun istutin ne..
Reissun jälkeen näky oli tämä:
Onneksi naapurilta saatu kesäkurpitsa selviytyi hengissä!
Maissit oli ihan elivoimaisia istutusvaiheessa..
Joo ei ole enää..
Onneksi sentään kukat kukkii ja nurmikko kasvaa..!
Kosti huusi; "ei pääse eteenpäin!". Nyt tuokin heinikko on matalana..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti