Vuosi sitten olin jo kuusi päivää saanut tutustua pieneen ihmiseen. Silloin jo huomasin kuinka sosiaalinen ja läheisyyttä rakastava pieni neiti meillä on.
Vieläkin muistan sen tunteen, kun tultiin Tildan kanssa ensimmäistä kertaa kotiin.. Se oli sekoitus jännitystä, pelkoa, onnea ja iloa. Eniten kuitenkin sitä onnen tunnetta. En osannut kuvitellakaan mihin vuosi meidät vie.. Mutta ei puhuta nyt siitä, vaan meidän ihanasta 1-vuotiaasta!
Vuosi on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Meidän vauvasta on ollut taapero. Taapero joka osaa kävellä, kiipeillä, sanoa "äiti, vauva, pappa, auto, kiitti". Muutakin höpötystä tulee hirveästi, myö ei vaan ymmärretä sitä. Tilda rakastaa mekkoja, koruja, kenkiä, musiikkia, tanssia ja hiuksia! Onkohan se näihin tyttöihin jotenkin sisäänrakennettu ominaisuus?
Vieläkin muistan sen tunteen, kun tultiin Tildan kanssa ensimmäistä kertaa kotiin.. Se oli sekoitus jännitystä, pelkoa, onnea ja iloa. Eniten kuitenkin sitä onnen tunnetta. En osannut kuvitellakaan mihin vuosi meidät vie.. Mutta ei puhuta nyt siitä, vaan meidän ihanasta 1-vuotiaasta!
Vuosi on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Meidän vauvasta on ollut taapero. Taapero joka osaa kävellä, kiipeillä, sanoa "äiti, vauva, pappa, auto, kiitti". Muutakin höpötystä tulee hirveästi, myö ei vaan ymmärretä sitä. Tilda rakastaa mekkoja, koruja, kenkiä, musiikkia, tanssia ja hiuksia! Onkohan se näihin tyttöihin jotenkin sisäänrakennettu ominaisuus?
Tilda on aina ollut hyvin sosiaalinen ja vauvanakin paras paikka oli syli. Tilda myös itki paljon vauvana, joka oli välillä hyvin haastavaa. Sitten kun neiti täytti puolivuotta niin koko olemus muuttui. Kaikki kyselivät aina että onko Tilda aina niin hyväntuulinen. No joo, päivisin. Edelleenkin hän on neiti aurinkoinen. Tilda rakastaa haleja ja sylissä oloa, öisinkin hän nukkuisi aina ihan kylki kylkeen liimattuna.
On ollut ihanaa nähdä tän kuluneen vuoden aikana kuinka kaksi pientä persoonaa tutustuvat toisiinsa. Hyö kasvaa samassa perheessä samoilla geeneillä. Kuinka erilaisia nää pienet on, mutta niin rakkaita, myös toisilleen. Vaikka vielä suurimmaksi osaksi Kostin ja Tildan leikit on yhtä tappelua, niin kyllä hyö selvästi kaipaa ja ikävöi toisiaan. Ja kyllä sieltä järkeviäkin leikkejä alkaa muodostua.
Tilda on hyvin huimapäinen tapaus, vaikka aika hienohelma onkin. Eilinen rautakaupassa käynti kuvasi hyvin neidin persoonaa. Siellä se meidän pikku emäntä kiipeili maalipurkkien päälle, vilkutteli ihmisille, tepasteli ympäri käytäviä ja meni ottamaan jotain kassalla olevaa mummoa kädestä.
Kohta tulee äidille ja isälle kiire, kun kävely muuttuu juoksuksi!
Paljon onnea vielä rakkaalle yksi vuotiaalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti