torstai 7. huhtikuuta 2016

Lisää tunteja vuorokauteen, kiitos!

Ihana kevät, aurinko paistaa, krookukset kukkii ja linnut laulavat. Mieltä painaa kuitenkin stressi ja kiire. Tuntuu, että viime kuukausi oli todella hektinen, eikä huhtikuu näytä yhtään sen helpommalta. Tuntuu, että olen saanut oman oloni kuormitettua muiden huolilla. Välillä tekisi mieli laittaa vain puhelin ja netti kiinni. Hankkia kotiin viikkojen ruuat ja hautautua kotiin. Tietenkään en tarkoita että en haluaisi auttaa muita tai minuu ei kiinnostaisi muiden asiat. Huomaan vaan, että sitten laiminlyön itseäni ja omaa perhettäni.
 Stressiä nostaa nuo liian monet koulutehtävät, jotka pitäisi saada ennen kesää valmiiksi. Mieli alkaa olemaan jo kesän remontissa ja puutarhassa. Ensimmäiset taimet on jo kasvanut hyvän aikaa. Senkin takia haluan nyt keskittyä koulutehtäviin että sitten kun oikeasti kasvukausi alkaa, saan hyvillä mielin touhuta lasten kanssa puutarhassa eikä tarvitse istua nenä kiinni tietokoneessa. Joten blogin hiljaisuutta jatkuu varmasti vielä jonkin aikaa. Nyt on pakko käyttää rauhalliset hetket koulutehtäviin. Miten maataloustehtävät voikin tuntua niin vaikealta? Huomaa että on kulunut melkein kymmenen vuotta kun olen viimeeksi tehnyt kunnon kirjallisia tehtäviä..