tiistai 30. joulukuuta 2014

Piip piip piip!

Hyvää vuoden viimeistä päivää! 
Meidät herätti tänään aivan liian aikaisin kaksi kuorossa huutavaa palovaroitinta. Onneksi ilman savunhajua, eli missään ei pala. Kumpikaan varoitin ei meinannut millään sammua ja meteli ihan järkyttävää. Onneksi kumpikaan lapsista ei pahemmin säikähtänyt meteliä. Tilda vielä jatko uniakin jonkin aikaa. Lapsille peltorit korville, mie pidän tyynyä varottimen päällä ja Ville menee katsomaan tilannetta ullakolle. Rakennusmääräykset määräsi että pitää olla sähköverkkoon kytkettävät palovarottimet. Varmaan muuten hyvät, mut eihän noit saa mitenkään irti. Ihan tarpeeksi pitkän ajan päästä Ville sai varottimen hiljaiseksi ja vaihdettua uuden viottuneen tilalle. Nyt on lapset virtaa täynnä ja itellä niin kooma olo. 

Oikein turvallista uutta vuotta kaikille!

Myö muutettiin!

Jouluksi saatiin kaksi makuuhuonetta valmiiksi. Pientä hienosäätöä noihin vielä jäi, mutta eikös sitä aina jää? Verhotangotkin saatiin laitettua!
 Aattona ooltiin sitten ensimmäinen yö Aholassa. En meinannut millään malttaa käydä nukkumaan, kun olin (ja olen vieläkin) niin onnellinen. Tuntuu niin mahtavalta miten vihdoin päästiin muuttamaan. Mielestäni ollaan hyvin saatu uutta ja vanhaa soinnutettua yhteen. Lämmitysputket ehkä vieläkin vähän häiritsee, mutta ne nyt on vaan niitä nykyajan juttuja. 

Kostin huone (eli tänhetkinen olohuone);




Tildan huone (tänhetkinen meidän kaikkien makkari);





Väliaikainen keittiö meillä toimii nyt toisessa luokkahuoneessa "lasten valtakunnassa", koska meidän oikea keittiö näyttää tältä..



Pyykkihuolto ja peseytyminen toteutetaan jossain muualla, sillä meidän pesutilat näyttää tältä:


Mihin sitä kaikkia uusia mukavuuksia heti tarvitseekaan. Meitä ei ainakaan (vielä) tämä järjestely häiritse. Lapsetkin on sopeutuneet muuttoon erinomaisesti. Uuden vuoden jälkeen sitä kai pitäisi vähän terästäytyä ja jatkaa remonttia. Mut ei ihan vielä..

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lattioiden maalaus.

Jännitin maalaamista ihan hirveästi, pyörin ja hyörin, mutta lopulta oli vain pakko yrittää. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun maalasin lattiaa. Lopputulos oli yllätys! Tykkäsin lattian maalauksesta todella paljon. Maali oli helppo levittää ja jälki oli todella miellyttävää. Maalina meillä oli siis Uulan lattiamaali.


 Levitin maalin mohairtelalla ja tasoitin tasoittajalla. Jotain extraahan lattioihin oli pakko tehdä. Olen aina ihaillut vanhoja koristemaalattuja puulattioita, joten päätin kokeilla vähän hillitymmin ensin. Lattioiden reunat maalasin tummemman harmaalla (jossa on ehkä häivähdys vanhaan vihreään). Kunnon maalarihan ei maalarinteippiä käytä, joten piirsin lattiaan apuviivat ja rajoitin vapaalla kädellä. Tässä kirjoittaessa juuri tajusin että tietysti olisin voinut reunat vetää viivanvetosiveltimellä, mutta mentiinpä nyt ainakin nuo kaksi makuuhuonetta noin. Tuon raidan ja ison pinnan väliin meinasin vielä tummemmalla vetää n.10mm viivan.



 Lattia on maalattu kolmeen kertaan. Ensimmäisen kerroksen ohensin 50%, toisen 20% ja kolmas kerros on maalattu ohentamattomalla maalilla. Ohenteena käytin Uulan yleisohennetta. Uulan lattiamaali ohjeessa lukee, että maalaus vain 1-2kertaa, mutta päätin noudattaa entisen opettajani neuvoa ja maalata kolmeen kertaan. Haluttiin myös nyt kerralla tehdä kunnolla, ettei tarvitse heti alkaa uudestaan maalauspuuhiin. 













Valmis!
(Ainiin, ne viivat.. no melkein!)


Pahoittelen taas kuvien huonoa laatua. Kunnon kamera kyllä nököttää tuossa Aholan pöydän päällä, mutta ikinä ei malta sillä ottaa kuvia..










Täällä ollaan!

Huh, luvattoman pitkä aika siitä kun olen viimeeksi kirjoittellut. En vain ole yksinkertaisesti kerennyt tai malttanut avata konetta. Nyt ehkä vähän helpottaa kirjoittelukin, kun saatiin vihdoin Aholaan toimimaan netti. Samalla kun nettiä asenneltiin, niin tajuttiin että ei oltu otettu makuuhuoneiden sähköjen vedoissa huomioon antennijohtoja.. nooh, mitä sitä turhaan jotain nykyajan mukavuuksia laittelemaan. Hyvinhän tässä on puoli vuotta pärjätty ilman telkkaria. 
Kannattaa muuten liittyä myös blogin facebook tykkääjäksi. Sinne päivittelen vähän useammin kuvia ja sinne linkkaan kaikki uudet blogitekstit. Älypuhelimille saa myös bloglovin-sovelluksen, jonne voi listata lemppariblogeja. Sieltä samasta paikasta on sitten helppo tsekata uudet blogitekstit. 
Aholassa ollaan painettu pitkää päivää, mutta kyllä siellä ollaan saatu aikaseksikin. Pesutilat alkoivat valmistua ihan hyvää tahtia, kunnes putkimieheltä meni polvi. Tupakeittiössä oli hirren vaihto ja uunin purku hyvällä mallilla, kunnes miun isälle tuli kutsu leikkaukseen. Vähän takapakkia, mutta ei anneta niitten lannistaa. Isännän kanssa ollaan sitten urakalla tehty makuuhuoneita valmiiksi, että päästäisiin joskus Aholaan nukkumaankin. Yritän saada tehtyä näistä remontin vaiheista omia postauksia! 
Kuulemisiin!


Kävin Kostin kanssa pari viikkoa sitten Helsingissä kahdestaan pienellä lomalla remppaamisesta..:)



lauantai 6. joulukuuta 2014

Tapiseerausta.


Huokolevyjen naputtelun jälkeen päästiin vihdoin tapetoimaan. Huokolevyjen jälkeen levyjen saumat nauhoitettiin kuittipaperilla, joka levitettiin tapettiliisterillä. Sen jälkeen tapetoitiin makulatuuritapetti. 






Päätin kokeilla makulatuuriin vehnäjauholiisteriä. 
Vehnäjauholiisterin resepti on; 

1 osa vehnäjauhoja
9 osaa vettä
Tarvitset ison kattilan, vispilän, mitta-astian ja kannellisen astian (esim.ämpärin) valmiille liisterille
Mittaa kattilaan esim. 8dl vettä ja anna kiehahtaa. Sekoita vispilällä kulhossa 1dl jauhoja ja 1dl kylmää vettä. Anna tekeytyä muutama minuutti. Kun vesi kattilassa kiehuu, sekoita jauho-vesiseos kuumaan veteen ohuena nauhana, muista vispata koko ajan! Anna juuri ja juuri kiehua, sekoita koko ajan n.10 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja sitten tapetoimaan!




Paperitapetit tilattiin siis Pihlgren ja Ritola Oy:lta, ne liisteröitiin rakennusapteekilta ostetulla liisterillä. Oli kyllä huima ero liistereillä. Vehnäjauholiisteri toimi kyllä hyvin, mutta tuo valmisliisteri oli ehkä kuitenkin parempi ratkaisu noihin päällistapetteihin. Tapetin laitossa sai kyllä olla tosi tarkkana, sillä tapetti jämähti niin hyvin valmisliisterillä kiinni, ettei tapettia saanut juurikaan seinässä liikuteltua. 


 Kostin huone on tapetoinnin ja maalauksien osalta valmis. Tildan huoneesta puuttuu vielä yhdestä seinästä puolet tapeteista, muuten alkaa olla valmista. Täyty laittaa sitten sieltä parempaa kuvaa, kunnes seinät ovat valmiit.  
  





sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ikkunoiden asennus.

Aholassa on vaihdettu ikkunoita epätasaisen tasaiseen tahtiin. Makuuhuoneiden ikkunat on nyt vaihdettu. Kodinhoitohuoneen ikkunat pitäisi vielä vaihtaa, niin sitten on tämän kertainen ikkunasouvi ohitse. Luokkahuoneisiin olisi myös haaveissa kunnon vanhat ikkunat.. ehkä niidenkin aika koittaa joskus. Mutta on nuo 30-luvun ikkunat vähän komeamman näköiset kuin nuo "uudet".

Ikkunakuvat jäi nyt vähän vajavaiseksi. Yhtäkään kunnollista kuvaa esimerkiksi ulkoa en saanut ladattua, kun jostain syystä tämä blogger ei löytänyt koko kuvia meidän koneelta, vaikka ne siellä on.  Muutenkin oli kauhea kiire räpsiä kuvia, etten seiso miesten tiellä.. ja vaikka kuinka sanoin että haluan sitten ottaa kunnon kuvat työvaiheista niin joka kerta ne ryökäleet oli kerennyt tekemään ennenkuin kerkesin kuvaamaan. Kyselkää jos tulee kysymyksiä. :) 
Kunhan joku tekniikan ihmelapsi tulee auttamaan, niin saatte parempia kuvia nähtäväksi!


















torstai 6. marraskuuta 2014

Torstain tuumailuja.

Moni kyselee että mikä meidän aikataulu on remontissa; milloin päästään muuttamaan, onko meininki jouluksi kotiin? Vastaan joka kerta yhtä hämmentyneenä etten tiedä. 
Tottakai sitä itsekin odottaa innolla milloin pääsee muuttamaan omaan kotiin. Milloin vihdoin näkee kaiken valmiina. Mutta meidän tuleva koti on jo 89-vuotias, eli jo vähän hitaan puoleinen. Silloin kun koulu rakennettiin, ei se valmistunut hetkessä. Eikä valmistu nytkään. Myö halutaan antaa talolle aikaa, tehdä rauhassa, tunnustella ja kuulostella mikä näyttää, tuntuu ja ennenkaikkea mikä on talon kannalta paras ratkaisu. 
Ville aloitti maanantaina työt, eli työt Aholassa painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Meillä on myös nuo kaksi pientä rakasta. Poden huonoa omaatuntoa kun olen lasten kanssa, enkä ole raksalla ja sitten kun olen raksalla poden huonoa omaatuntoa kun en ole lasten kanssa. 
Vaikka ei varmaan välillä siltä näytä, niin olen kuitenkin kaiken tämän kiireen ja arjen keskellä ihan älyttömän onnellinen. Onnellinen siitä miten hyvin lapset ovat mukautuneet tähän hullunkuriseen elämäntilanteeseen. Onnellinen siitä, että lapsillani on monta turvallista ja rakasta aikuista elämässään. Lapset on vain hetken pieniä, joten heidän kanssa vietetty aika on kullanarvoista. Ahola ei häviä mihinkään. Täytyy vain hyväksyä että näillä mennään.

Tämä oli nyt tälläistä vähän sekavaa höpinää, mutta välillä pitää purkaa omia ajatuksia. Huomenna mennäänkin mummin ja lasten kanssa viettämään laatuaikaa Fröbelin palikoiden keikalle! Kostilla on kitara ja rumpu jo odottamassa oven pielessä. Viikonloppuna jos pääsisi kokeilemaan huokolevyjen laittamista..


lauantai 1. marraskuuta 2014

Kiurujen yö.


Tapetit saapuivat perjantaina! Täytyy kyllä kehua Tapettitehtaan Pihlgren ja Ritola Oy:n palvelua. Maanantaina soitin tehtaalle ja tilasin tapetit. Myyjä puhelimessa valitteli, että saattaa mennä parin viikon päähän tapettien saapuminen, koska keltainen kiurujen yö oli vielä painossa odottamassa rullaamista. Totesin vaan että ei niillä vielä hengen hätä ole. Noh, perjantaina ne olikin jo postissa odottamassa noutoa. Ja voi että ne on kauniit! Tapetit ovat siis aitoja paperitapetteja. Kiurujen yö näyttää juuri siltä että se olisi maalattu käsin siihen paperiin. Muutenkin oli hienoa tilata tapetit suoraan tehtaalta, eikä vain kävellä kauppaan ja tilata ne jostakin paikasta X. Tehdas on perustettu vuonna 1930 ja he edelleen painavat tapetit yli 180 vuotta vanhalla painokoneella. Tehtaan tapetteja voi ihastella täältä

Ensin ihastelin makuhuoneeseen Pip studion tapetteja, mutta olen kyllä iloinen että päädyttiin perinteisiin paperitapetteihin ja värit olivat juuri oikeat.

Tildan huoneeseen valittiin keltainen Kiurujen yö ja hieman kirkkaamman keltainen Uni 61645-tapetti. 



Meidän vanhempien huoneeseen valittiin sitten koboltin sininen Kiurujen yö. Kuva ei anna oikeutta taperin väreille. Luonnossa tapetti on paljon tummempi ja säväyttävämpi.


Kostin huoneeseen ei osattu päättää kuviollista tapettia, joten päädyttiin keltavihreään Uni 61639-tapettiin. En oikein saanut kunnollista kuvaa, jossa väri tulisi oikeuksiin.


Nuo Uni-tapetit ovat poistumassa valikoimasta, eli niitä ei enää paineta lisää. Eli jos yksiväristä paperitapettia haluat tilata, niin kannattaa toimia. Varastossa niitä kuulemma oli vielä jonkin verran.

torstai 23. lokakuuta 2014

Lattia ja ensilumi!

Kiitos taas ihanien talkoolaisten, meillä on lattia! Tuntuu hassulta mennä makuuhuoneisiin, kun ei astukkaan 15cm alemmas vaan saa jatkaa kävelyä samassa tasossa. Pienestä se ihminen tulee iloiseksi.
Eteistäkin on purettu jo hyvän matkaa. Putkimies kävi ensimmäisellä visiitillä ja saatiin mies tekemään meille viemäröintiä. Kunhan saadaan lattia purettua kokonaan, niin nähdään millaiset vanhat putket alta löytyy ja miten iso remppa putkimiestä odottaa. Viikonloppuna päästään vaihtamaan makuuhuoneiden ikkunoita. Eilen saatiin valittua (muttei vielä tilattua) makuuhuoneiden tapetit. Vaikea valita, mutta toivottavasti valinnat osuivat kohdalleen..





Pahoittelen kuvien huonoa laatua, pimeys taas yllätti..






Sunnuntaina satoi ensilumi.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Makuuhuoneiden lattiat.

Vihdoin tuntuu, että ollaan saatu jotain näkyvää aikaseksi. Makuuhuoneiden lattiat on enää lattialautoja vailla. Jes, homma edistyy.




Lattioiden halkeamat täytettiin ensin bitumikitillä.

Sitten koko lattiaan siveltiin Primer ja asennettiin alushuopa maakosteuden nousun estämiseksi.






Sen jälkeen koolaus.


Eristeeksi puhallettiin Ekovillaa.


Tuollaisissa paaleissa sitä oli. Noihin kolmeen makkariin meni 23 pakettia. 




Sinne se meni..


.. ja tuolta se tuli.



Pienet siivoustalkoot tiedossa.



 Ei jää varmaan epäselväksi mitä seuraavana työpäivänä tehdään. Ensiksi kuitenkin tehdään retki Billnäsin ruukkiin, jos sieltä löytyisi meille vielä muutama vanha ovi ja tuuletusaukkoihin "uudet" ilmanvaihtoluukut.