perjantai 2. tammikuuta 2015

Listoitusta.

Vähän jälkikirjoitusta listoituksesta.
 Vanhat kattolistat saadaan varmaankin riittämään, mutta jalkalistoja ei ollut läheskään tarpeeksi. Minne lie haloiksi laitettu. Kostin huone saatiin listoitettua vanhoilla listoilla, mutta sitten olikin pulma mistä saadaan yhtä leveää ja näyttävää listaa. Kunnon puulistat ei ole kuitenkaan mitään halpaa tavaraa. Isäntä päätti mennä käymään Ruokolahdella yhden sahurin luona. Sieltäähän niitä listoja löytyi metrikaupalla valmiina. Ja melkeinpä samanlaisia kuin vanhat listat! Ne listat mitä ei ollut valmiina, niin sahuri lupasi valmistaa lisää ja soittaa sitten kun listat olisi noudettavissa. Ja mikä parasta saatiin listat ainakin puolta halvemmalla mitä ketjuliikkeissä. Kannattaa välillä tsekata ne paikalliset pienyrityksetkin!


Vanhoista lattialistoista rapsuteltiin vanhat maalivalumat pois ja putsattiin. Listat maalattiin kerran samalla sävyllä ja ne oli juuri sopivasti elämää nähneet meille.

Kattolistat maalaattiin Maalarin valkolakalla ja jalkalistat Helmellä. Jalkalistojen sävy otettiin vanhoista listoista. Tuon vihreän alla oli vielä siniseen taittuva tummanharmaa ja ruskea kerros, mutta päädyttiin vihreään. Ehkä sitten tupakeittiöön ja eteisaulaan sitä tummanharmaata?




Jalka- ja kattolistojen alle laitettiin kuittipaperit estämään pahimmat viimat.


Vanhaa listaa:


Uutta listaa:



Muuriseinältä jätettiin nuo karapuut ja muurin seinän rosoisuus ronskisti näkyviin. Meidän mielestä kaiken ei tarvitse olla niin sliipattua. Vanhoille ovien peitelistoille eikä oville tehty mitään muutakuin pestiin. Katsotaan, että maalataanko ne sitten samalla kun ikkunan pokatkin maalataan. Nyt ne sopivat hyvin yhteen, molemmat yhtä rapistuneita. 

Joskus kun sitä rahaa ilmestyy tarpeeksi, niin vaihdetaan katkaisijat, pistorasiat ja sähköjohdot aikaansa sopivammaksi. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti